Osallistuttiin juniorin kanssa Minna Pättikankaan PK- tottelevaisuus viikonloppuun Kauhajoella 8.-9.2014
Lauantai alkoi pienellä teoriaosuudella, kouluttaja kertoi omasta taustastaan ja hänelle tärkeistä asioista liittyen PK-tottikseen ja koiran koulutukseen, lopuksi hän näytti omalla jo eläkkeellä olevalla kisakoirallaan konkreettisesti pari juttua mistä hän puhui, että nähtiin mitä hän tarkoitti. Leikitään ja ollaan mukana koiran kanssa leikissä, tehdään siitä merkityksellistä eikä anneta vaan koiran "tehdä töitä" ja itte lamaannuta siinä. Ja sitten selkeet rauhan paikat, ohjaaja vie leikkiä eteenpäin ja päättää koska rauhoitutaan, rauha vaiheesta tehdään selkeä ja ohjaaja päättää taas koska leikki jatkuu. Kivaltä näytti heidän menonsa :-)
Sitten lähti koirakot suorittamaan vuoron perään, me oltiin Patruunan kanssa nro 4, ja omalla vuorollamme otettiin ihan perusasioita eli perusasentoa sivulla, ja vähän seuruu juttuja. Ohjaaja jännitti ihan hirveästi tilannetta, kun kaikki katsoo sivulla ja pitää tehdä kahden kouluttajan kanssa sielä estraadilla :-D
Sanoinkin ennen treeniä, että itseäni mä sinne lähdinkin kouluttamaan, enkä koiraa. Mulle ohjaajana sellaset on tärkeitä, et välillä pääsee vieraiden ihmisten sekaan "hömpöttelemään" ja joskus ehkä kokemuksen karttuessa jännitys ei sekottaisi pakkaa niin pahasti. Ihan sitäkin ajatellen jos joskus kokeisiin mennään niin erinomaisen hyvä kyllä päästä hommiin vähän erilaisiin paikkoihin ja vieraidenkin ihmisten silmien alle.
No tosiaan, ohjaaja sit hölmöilikin jännityksissään alkuun aika paljon. Helposti lähden tekemään jotain "ihan omiani" mitä en yleensä tee, kun ei meinaa pystyä heti keskittyä siihen omaan tekemiseen. No sain kommenttia omasta ryhdistä, pitää pysyä suorassa, kävellä reippaasti, pitää namikäsi kylkilinjalla (lähtee herkästi vähän eteen). Sitten just pitää vaan muistaa kuitenkin hengittää, olla rentona ja keskittyä siihen mitä tehdään. Itsekseen kun treenaa meno on selkeää. Tuolla se ei ollut kovin selkeää. Minun piti uudestaan sisäistää sekin, että ensin vapautuskäsky ja sitten palkka, ettei vaan palkkaa ja sotke menemään niin että koirakin sekoilee. Pahemmalta tämä asia nyt tässä kirjoitettuna kuulostaa, kun se oikeasti on, mutta kirjoitan kuitenkin ylös.
Koira on vielä alussa ja nyt vaan pitää tehdä hommia että sisäistää vieläkin paremmin mitä "SIVU" tarkoittaa, missä on oikea paikka, ettei edistä niinkuin nyt. Koira ei vielä tiedä täysin mitä on olla perusasennossa.
Lauantaina toisella kierroksella leikittiin. Kouluttajankin kanssa Patron leikki aivan samanlailla ellei tietysti paremmin kun mun kanssa. Patron sai kamalasti kehuja. Hieno mies. Palikat pysyy koossa ja viettiä piisaa silti PALJON. Puru ote ja "iskut" purutyynyyn on säpäköitä nopeita, ja iskee lujaa kiinni täydellä suuotteella. Ohjaaja kuulemma leikkii juuri niinkuin pitääkin, siinä ei ollut mitään sanottavaa, kun monet koirakot sitten laitettiinkin "leikkikouluun", me säästyttiin siltä. Mutta että oli kivaa. Ja sunnuntaina tuo lauantain leikkituokio tuntui, selässä ja vähän siellä sun täällä. Juniorilla on jo kokoa ja voimaa ja se on oikea retuuttajien retuuttaja. :-D
Sunnuntaina sitten aloitettiin perustottisjutuilla taas. Ja meni ihan sairaan hyvin. Kyl ohjaaja oli rentona ja selkee eikä jännittänyt tai "sekoillut" enää yhtään. Olihan porukka tullut tutuksi jo eilispäivänä :) Muistin myöskin pysyä suorassa, pitää käden kylkilinjalla ja päästiin kunnolla tekemisen meininkiin. Muistin hyvä-zip-palkka jaksotuksenkin, että meno näytti tosi selkeeltä. Saatiin molemmat kehuja. Patron the hessuhopo heiluttaa häntää kuin joku kultainennoutaja, on se niin ihana ja kultainen poitsu. Tärkeenä tohottaa ja kunnon tekemisen meininkiä löytyy! Se on niin intona mukana et vitsit, sitä on kuulemma mukava seurata. Koiralla on kaikki maailman edellytykset olla ihan liian hieno piski <3 Sanotaanko noin. :D Ohjaajan pitää nyt ryhdistäytyä ja tehdä kunnolla hommia poitsun kaa :)
Toisella kierroksella otettiin leikkiä. Patron oli iiihan liekeissä. Leikki meni todella hyvin, mut rauha vaiheet ei onnistuneet alkuunkaan. Pakka tais vähän hajota, kun kouluttaja pyysi ottamaan saaliin kautta koiralle tehtäviä esim saalista, istu jne. Patron kuumu siinä niin paljon että todettiin heti alkuun että ei kannata sellasia ottaa päätä sekottamaan. Ja sitten aina kun koitin ottaa rauha kohtaa leikin lomassa, Patron mälväs tyynyä hulluna ja sit pudotti lelun. Olin ihan äimänä, mitää? Ei se ennen oo noin tehnyt! -tyylillä. No sitten otettiin uusia ja koko ajan meni parempia, ihan lyhyitä rauha ja zip ja leikki jatkuu. Paremmin meni koko ajan ja muutamaan onnistumiseen sit lopetettiin. Mä sain niin paljon kehuja koirasta ja musta että niin hyvä mieli tuli ja hirvee moottorimotivaatio jatkaa treenejä ja nyt vaan sitten painetaan hommia niin kovasti kun pystytään. Mulla on maailman hienoin koira <3 Hihii <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti