sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Saalispalkkauskurssilla

Tänään sitten oltiinkin Sari Heinosen saalispalkkauskurssilla Seinäjoella . Siellä oli tosi kivaa. Siitä huolimatta että olin perjantai-illan töissä, lauantaina herännyt klo 5 taas töihin, mennyt vielä illallakin töihin ja sieltä tullessani lähtenyt iltaa viettämään ystävän kanssa Kauhajoen ravintolaan, ja nukkunut yön aikana 2½ tuntia ja näin pois päin, tämä päivä eli sunnuntai on mennyt ihan hyvin. Nyt on niin järkyttävä väsymys päällä. Siis aivan järkyttävä. Saalispalkkauskurssilta tullessani menin taas illaksi töihin. Muut meni ihan ok. Sitten kun haettiin lehmiä laitumilta niiiiiiiin, alkoi sataa vettä kun esterin perseestä ja oltiin kun saavissa uitettuja koiria sieltä tullessamme. Lehmät liikkuvat hitaasti ja vesi vaihtui rakeisiin. Alkoi ukkonen ja jyrisi viimeistä päivää. Vielä nytkin klo 20 , ukkonen hakkaa täällä. (Ei pitäisi olla koneella ollenkaan.)

Saalispalkkauskurssista sen verran, että meni siis tosi hyvin. Saatiin paaljon oppeja miten leikitän Patronia. Sellasia pikkuusia juttuja, miten tekemisestä saadaan selkeää koiralle kannattavaa, mustavalkoista. Kurssilla koulutettiin lähinnä ohjaajaa :) Patron ei ollut ainoa pentu. Siellä oli ihan vauva borderterrieri, 13 viikkoinen sheltti, 9½viikkoinen hollanninpaimenkoirapentu ja mitäs vielä. sitten oli sellaisia 5kk, 10kk jne. Tosi kiva nähdä erilaisia koiria. Oli siellä sitten vanhempia koiria myös ja niitäkni oli kiva kattoa. Oli hyviä menijöitä, ja todella hyviä menijöitä. Erittäin mielenkiintoista!!

Saalispalkkauskurssipäivänä Patron pääsi treenaamaan muutamaan otteeseen. Siellä paneuduttiin lelulla leikkimiseen, irroittamiseen, kouluttaja opetti meille "dippaus" leikin. Kaksi samanlaista lelua tai ainakin samantyyppistä, toisella lelulla leikitään kerrallaan, sitten se "kuolee" ja toinen piilossa ollut lelu tulee kuvioon mukaan, ja herää, jolloin pentu vaihtaa kuolleen lelun elävään ym. Ja sellaista. Tosi hyvinhän se meni. Sitten treenattiin vähän sitä palautusta, Patron on kuulemma jo valmiiksi ns. "automaattipalauttaja" eli se mielellään tuo mulle kaikenlaista. Pennun saalisviettiä kehuttiin paljon ja sanottiin et siitä tulee viel hyvä peli harrastuksiin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti